Miia_Autio_1_Compressed_Digilehti_PVF_2016

Miia Autio: I called out for mountains, I heard them drumming

Miia Autio: I called out for mountains, I heard them drumming

Teksti: Anna-Kaisa Rastenberger

Miia_Autio_1_Compressed_Digilehti_PVF_2016
Kuva: Miia Autio, sarjasta I called out for mountains, I heard them drumming, 2015

Valokuvaaja MIIA AUTION valokuvateossarja I called out for mountains, I heard them drumming kertoo Ruandasta Eurooppaan paenneista ihmisistä ja heidän muistoistaan taakse jääneestä kotimaasta. Autio on kuvannut ruandalaisia eri Euroopan maissa sekä heidän kuvailemiaan maisemia Ruandassa.

Aution valokuvaamat muotokuvat, maisemavalokuvat ja kuvattujen haastattelut muodostavat kokonaisuuden, joka käsittelee kotimaan, maiseman ja identiteetin välisiä suhteita tunnustaen muistojen subjektiivisuuden. Teoksen taustalla on Ruandan poliittinen tilanne, joka on osa laajempaa Afrikan suurten järvien alueen poliittista sekasortoa.

Vuonna 2006 Miia Autio työskenteli Saksassa ja tutustui Saksaan hiljattain saapuneeseen ruandalaiseen Emmanueliin. Tämän kautta Autio tutustui myös muihin ruandalaisiin, jotka olivat joutuneet jättämään synnyinmaansa poliittisten konfliktien takia. Autiota ja hänen ruandalaisia ystäviään yhdisti kokemus elämästä ulkomaalaisena vieraassa maassa. Toisin kuin ruandalaiset, Autio saattoi kuitenkin halutessaan palata kotimaahansa. Hän halusi oppia ymmärtämään menetettyyn kotimaahan liittyviä muistoja ja sellaista koti-ikävää, joka syntyy, kun pääsyä takaisin ei ole.

Miia Autio, miten toteutit kuvaushankkeesi?

”Perehdyttyäni Ruandan historiaan ja sen vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen koin tarvetta kertoa siitä. Kun Ruanda nousi uutisotsikoihin kansanmurhan 20-vuotispäivänä alkuvuodesta 2014, uutisoinnit eivät antaneet tarpeeksi moniulotteista kuvaa Ruandasta. Ihmiset joutuvat edelleen pakenemaan Ruandasta poliittisista syistä, mutta siitä ei uutisissa puhuta. Valokuvasin ihmisiä Saksassa, Belgiassa, Norjassa ja Suomessa. Ruandalaisten löytäminen oli helppoa, koska heidän perheenjäsenensä ja ystävänsä ovat verkostoina ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Oli kuitenkin hankala löytää kuvattavia, sillä ihmiset pelkäsivät hankaluuksia, jos he kuvasarjan kautta tulisivat
yhdistetyksi julkiseen kritiikkiin Ruandan nykyhallintoa kohtaan.

Alkuvuodesta 2015 matkustin Ruandaan ja valokuvasin maisemia kuvaamieni ihmisten synnyinseuduilla. Oli mielenkiintoista nähdä mistä he olivat kotoisin, mutta samaan aikaan surullista, että he eivät voineet olla siellä. Tapasin myös joidenkin perheenjäseniä. Kuvaamieni ihmisten entiset kotipaikat Ruandassa olivat minulle sukellus heidän menneisyyteensä. Tunsin myös itse toimivani tuttavieni perheenjäsenille yhteytenä heidän Eurooppaan paenneen läheisensä nykyisyyteen. Projektista muodostui hyvin henkilökohtainen ja emotionaalinen.”

Teoksessasi esität ihmiset sekä heidän nykyisen kotimaansa maisemassa — valkokangasta vasten eristettynä — että suhteessa muisteltuun ja menetettyyn ruandalaiseen maisemaan. Miksi halusit kuvata maisemia?

 Kuva: Miia Autio
Kuva: Miia Autio

”Olin kiinnostunut maiseman ja identiteetin välisistä yhteyksistä sekä maisemasta kansallistunteen rakennuspalasena. Sen vuoksi lähdin käsittelemään poliittista pakolaisuutta juuri maiseman kautta. Halusin valita teokseni pääteemaksi asian, johon jokaisella olisi omakohtainen suhde ja ymmärrys. Se auttaisi myös katsojaa ymmärtämään pakolaisuuden kokemusta.”

Millaisia valokuvaan liittyviä valintoja teit kun toteutit sarjasi?

”Valokuva osoittautui parhaaksi välineeksi kuvaamaan aiheen kerroksellisuutta ja ihmisen suhdetta vieraaseen maisemaan. Pyrin kuvaamaan ihmisten synnyinseudun maisemaa osana identiteettiä, jonka läpi tarkastelemme myös uusia ympärillämme olevia maisemia. Tämä näkyy teoksen installoidussa muodossa, jossa sekä menneisyys että nykyhetki muodostavat kokonaisuuden.”

Mitä olet oppinut tämän hankkeen myötä?

”Projektini on opettanut minulle paljon ennen kaikkea maailmassa olemisesta. Ruandalaisilta pakolaisilta olen oppinut, ettei alkuperäisen kotimaan menettäminen välttämättä ole ylitsepääsemätön tragedia vaan epäoikeudenmukaisuus. Eurooppalaistuminen on mahdollistanut heille eräänlaisen maailmankansalaisuuden. Toisaalta Ruanda pysyy heidän tavoittamattomissaan.”

Minkä ajattelet Euroopan nykyisestä pakolaistilanteesta?

”Projektini myötä olen miettinyt paljon pakolaisten kotiutumista Eurooppaan. Parhaiten ovat kotiutuneet ne, jotka ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä toiveidensa mukaisesti esimerkiksi opiskelemalla. Kohtaamieni ruandalaisten tapauksessa maahanmuuttoviranomaiset tai työvoimatoimisto eivät ole suositelleet korkeakouluopintoja, vaan he joutuvat itse taistelemaan opiskeluoikeuden puolesta. Ihminen voi tuntea olevansa kotona missä tahansa, kunhan hän tuntee olonsa turvalliseksi ja tulevaisuus näyttäytyy mahdollisuutena. Meidän täytyy kuunnella pakolaisia ja heidän tulevaisuudentoiveitaan, eikä kotouttaa heitä vain meidän tarpeidemme mukaisesti. Kun he uskovat, että tulevaisuudella on heille jotain tarjottavaa, he kunnioittavat uutta kotimaataan ja sen kulttuuria.”

***

Lisätietoja valokuvaajasta: www.miiaautio.com