PVF-lehti 2017 pääkirjoitus: Politisoitunut ruoka

Politisoitunut ruoka

RUOKAAN LIITTYVÄT AIHEET nousevat sosiaalisen median valokuvavirrassa jatkuvasti esiin. Reseptikuvitukset, ruoka-aineet tai eteen katettu lounas saavat ihmiset ympäri maailmaa valokuvaamaanja jakamaan kuvia. Yhtä paljon kuin kohteestaan, ruokakuva kertoo kuvan ottajasta, joka rakentaaomaa identiteettiään kuvien avulla. Ruokapöytien lisäksi myös ruokavalioiden ja ruokaan liittyvien ihanteiden ympärille muodostuu yhteisöjä. Ruoan aistilliset, keholliset ja ideologiset ulottuvuudet sitovat ihmisiä yhteen.

Huolimatta edellä mainittujen ruokavalokuvien määrästä ja vaikutuksista, halusimme tämän vuoden festivaalilla suunnata huomion toisenlaisiin kuviin. Vuoden 2017 Poliittisen valokuvan festivaali käsittelee ei-yksilöllistä ruokaa; vaikutuksia, joita ruoan tuotannolla on ympäristöön, valtasuhteisiin, talouteen, politiikkaan ja epätasa-arvoiseen varallisuuden jakautumiseen. Ruoan osuus kulutuksen ilmastovaikutuksista on suunnilleen yhtä suuri kuin asumisen ja liikenteen. Samalla kun suuri osa maailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta, arviolta kolmasosa maailmassa tuotetusta ruoasta päätyy roskiin. Ruokateollisuuden ympäristövaikutukset, ilmastonmuutos ja toisaalta nälkä, siirtolaisuus ja sodat kytkeytyvät yhteen. Ruokakuvat käsittelevät elintärkeitä eettisiä kysymyksiä.

Käytimme festivaalia valmistellessamme työnimeä ’postdemokraattinen ruoka’. Postdemokratia tarkoittaa sitä, että näennäisesti demokraattisissakin yhteiskunnissa päätöksenteko tapahtuu entistä useammin piilossa, demokraattisen systeemin ulkopuolella. Tieto päätösten perusteista ei ole äänestäjien tavoitettavissa. Ruoalle on käynyt samoin. Valinnoilla, joita ihmiset tekevät lähikaupassa päivittäin ei tunnu olevan minkäänlaista yhteyttä lihateollisuuden ympäristövaikutuksiin tai liikakalastuksen vaikutuksiin meriin. Sama epätietoisuuden ja hallitsemattomuuden tunne valtaa sekä ruoan kuluttajat että ruoan tuottajat. Poliittisen valokuvan festivaalin esittämä espanjalainen taiteilija Asunción Molinos Gordo on kuvaillut teoksensa The Non-Egyptian Restaurant yhteydessä egyptiläisten tunteita. Ihmiset kokevat, että maa ei enää ole heidän omansa, vaan se on ”jonkun muun” hallinnassa.

USKALLETTAVA KATSOA JA NÄHDÄ

Kun etsimme kuvaushankkeita näyttelyyn, mietimme, kuinka paljon voimme valita kuvia, joissa elävä olento kärsii. Ajatuksia herättäväksi koimme eläinoikeusjärjestö Animalian historiikin nimen: Jonkun on uskallettava katsoa. Eläinten kärsimyksen esittäminen valokuvissa on esimerkki muutoksesta, joka valokuvilla vaikuttamisessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut. 1980-luvulla ajateltiin, että järkytys kuvien edessä siirtyy ymmärrykseksi ja toiminnaksi. Myöhemmin huomattiin että ihmiset torjuvat järkytyksen. Tietoa on levitettävä vähemmän ravistelevin kuvin ja viitteellisemmin, jotta se ei aiheuttaisi katsojissa asian kieltämistä. Joka tapauksessa 2000-luvulla eläinoikeusaktivistien salaa kuvaamat valokuvat ja videot suomalaisilta tuotantotiloilta ja teurastamoilta ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliseen keskusteluun vahvasti. Ne ovat tuoneet silmiemme eteen, mistä ruokamme tulee ja kuinka eläinsuojelulait käytännössä toimivat. Samalla ilmiö on paljastanut yhteiskuntamme arvoja: salakuvaamisesta eurooppalaisen maatalouspolitiikan tukemilla tiloilla sakotetaan, eläinten julmasta kohtelusta paljon harvemmin.

Ruokateollisuuden käyttämä kuvasto hyödyntää herkkää suhdettamme ruokaan. Haluamme ruoalta puhtautta, onnellisuutta, turvallisuutta ja hoivaa. Valokuvissa karja käyskentelee aamusumuisella kukkaisniityllä, vaikka maidontuotantoeläin olisi viettänyt koko tai elämänsä parteen sidottuna tai pihvin raaka-aine olisi elänyt kivuliaasti sontakarstaan peittyneenä. Glyfosaatilla ruiskutettu geenimanipuloitu maissi hohtaa kullankeltaisena auringonpaisteessa. Argentiinalaisen valokuvaajan Pablo Piovanon kuvat kertovat samojen viljelykokeiden aiheuttamista ympäristötuhoista ja niiden traagisista seurauksista alueella eläviin ihmisiin.

Ruoantuotannossa on kyse ihmiskunnan perustarpeista, mutta samaan aikaan myös loputtomien halujen ja nautintojen täyttämisestä. Haluamme syödä keskellä talvea kirkkaanpunaisia pyöreitä tomaatteja ja koristella kakun mansikoilla. Huipputeknologian avulla se onnistuu. Valokuvaaja Freya Najade on kuvannut tietokoneohjattuja kasvihuoneita, joissa tuotetaan toiveittemme värisiä ja muotoisia kasviksia. Täydelliseen suoritukseen päästään käyttämällä mullan sijaan erilaisia keinoalustoja ja liuoksia. Ekologisimmat kasvihuoneet lämpenevät ydinvoimalan lauhdevedellä eikä ravinteita päästetä ympäristöön. Teknologia mahdollistaa yhä tehokkaamman tavan ruokkia yhä suurempi määrä ihmisiä, mutta samaan aikaan maaseudun luonnon monimuotoisuus ja esteettisyys ovat uhattuina.

KENEN ELÄMÄ ON ARVOKAS

Politiikan peruskysymys eli kysymys yksilön vapauden suhteesta yhteiskuntaan, koskee myös ruokaa. Voimmeko vaikuttaa valinnoillamme vai onko päätökset tehty jo ennen kuin meille tarjotaan mahdollisuutta valita? Viime vuosina ruokaa koskevat valinnat ovat laajentuneet liikkeiksi ja kansalaistoiminnaksi, jotka taistelevat myös demokraattisten ihanteiden puolesta. Taistelu tiedosta, sen hallinnasta ja levityksestä on aikamme suuria kysymyksiä. Eettiset kysymykset ruoasta toimivat linkkeinä yksilön valintojen ja maailmanpoliittisten rakenteiden välillä.

Vaikka näyttelyn kuvasto ei käsittele ruoan henkilökohtaisia merkityksiä, ruoka koskettaa meitä päivittäin. Ruoan tarjoaminen ja jakaminen on myös osoitus huolenpidosta, vieraanvaraisuudesta ja rakkaudesta. Haastavien ja vaikeasti hahmotettavien asioiden maailma vaatii meiltä eettisten kysymysten kysymistä, ihmisyyden ja muiden elollisten olentojen arvostamista. Ruoan nimissä tehdään valintoja siitä, miten planeetallamme saa elää ja kenen elämä on arvokkaampi kuin toisen. Suupala on poliittinen teko.

ANNA-KAISA RASTENBERGER JA SANNI SEPPO
Poliittisen valokuvan festivaalin taiteelliset johtajat