Valokuvaajat

2017
_G1A7497 copy

Asunción Molinos Gordo

HUNGER – A MAN-MADE OBJECT / NÄLKÄ – IHMISEN TEKEMÄ

Millaiset lainalaisuudet hallitsevat maailman ruoantuotantoa ja elintarvikekauppaa? Kenellä on valta päättää, mitä ruoka maksaa ja mitä siitä jää viljelijän käteen?

Asunción Molinos Gordon teoskokonaisuus Hunger – A Man-made Object (2014) on valokuvista ja esineistä koostuva installaatio. Molinos Gordo tuo teoksessa esiin maailmankaupan ilmiöitä, kuten viljan hintakeinottelun, pienviljelijöiden velkaantumisen ja vallan kasautumisen monikansallisille suuryrityksille.

Kipeimmin maatalouden ongelmat iskevät kehitysmaiden pieniin ja keskisuuriin tuottajiin, joilla ei ole turvanaan yhteiskunnan tukijärjestelmiä ja joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia neuvotella itselleen edullisempaa asemaa harvojen suuryritysten hallitsemilla vilja-, siemen- ja lannoitemarkkinoilla.

Molinos Gordo korostaa, ettei uhattuna ole pelkästään pienviljelijöiden toimeentulo, vaan myös heidän edustamansa kulttuurit ja yhteisöt. Heillä on hallussaan perinteitä, tietotaitoa ja osaamista, joka uhkaa kadota elintarviketuotannon keskittyessä yhä suurempiin yksiköihin.

Asunción Molinos Gordo:n sarja NÄLKÄ – IHMISEN TEKEMÄ esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

THE NON-EGYPTIAN RESTAURANT / (EL MATAM EL MISH MASRY)
Epäegyptiläinen ravintola

Asunción Molinos Gordo muutti kairolaisen galleriatilan ravintolaksi kuukauden ajaksi vuonna 2012. Ravintola tarjosi yhteisölle välineen kriittiseen analyysiin, ja auttoi ymmärtämään syitä, jotka ovat johtaneet Egyptissä ruoan saatavuuden ja laadun heikkenemiseen.

Ensimmäisellä viikolla tarjoiltiin annoksia parhaista egyptiläisistä raaka-aineista, jotka eivät normaalioloissa olleet paikallisten saatavilla. Toisella viikolla ravintolan otti haltuun neljä paikallista naista, joiden budjetti vastasi alueella asuvien perheiden keskimääräisiä ruokakuluja.
Kolmannella viikolla Molinos Gordo jalkautui ravintolan ympäristöön löytääkseen lähikortteleissa viljeltyä ruokaa. Löydöt olivat syömäkelvottomia. Viimeisellä viikolla hän kaivautui ravintolan takapihalle yhdessä arkeologien kanssa löytääkseen merkkejä ajasta, jolloin alue oli viljelykäytössä.

Egyptissä harjoitettu maatalouspolitiikka on johtanut siihen, että vientiin tuotetaan korkealaatuisia kasviksia, mutta useimmilla paikallisilla on varaa vain halvimpiin, ravintoarvoiltaan köyhiin tuontielintarvikkeisiin.

Asunción Molinos Gordo (s.1979) on espanjalainen taiteilija, joka asuu Espanjassa ja Egyptissä.

Asunción Molinos Gordo:n sarja THE NON-EGYPTIAN RESTAURANT esillä kulttuurikeskus Stoassa 4.2.-30.3.2017
Näyttelyn avajaiset perjantaina 3.2.2017 klo 17–19

  • Kuva: Asuncion Molinos Gordo
Kuva: Filippo Zambon

Filippo Zambon

Into the Bin

Into the bin on ensimmäinen osa hanketta, joka kuvaa jätteen yhteiskunnalle ja ympäristölle aiheuttamia vaikutuksia. Hankkeen tavoitteena on paljastaa ja arvostella tietyn yhteiskunnan osan kulutussuuntautunutta asennetta ja kaupallisten markkinoiden mielenlaatua, joissa ainoaksi saavutukseksi katsotaan voiton tuottaminen.
Hankkeen ensimmäinen osa kertoo elintarvikejätteestä. Valokuvissa esitellään ruokakauppojen roskisten sisältöä. Kuvissa elintarvikejäte nähdään kauniina asetelmana, joka on esteettisesti ristiriidassa sen käytännön kanssa, jonka mukaan vanhentuneet tai miltei vanhentuneet tuotteet tulee hävittää välittömästi.
Suurin osa ruokakauppojen pois heitetystä ruoasta on yhä täysin syömäkelpoista. Edes kaupan työntekijät eivät saa viedä ruokaa mukanaan kotiin.

Suomessa tarpeellisten asioiden roskiksesta kaivamisesta (dyykkauksesta) on tullut erittäin suosittu tapa, jota harjoittavat taustaltaan hyvin erilaiset ihmiset. Ennen dyykkausta harjoittivat vain opiskelijat ja työttömät, mutta nyt se on alkanut kiinnostaa myös ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä sitä rahaa säästääkseen. Dyykkauksesta on tullut monille aktivismin muoto, jonka avulla voi taistella kulutussuuntautuneen markkinajärjestelmän ytimenä olevaa materialistista elämäntapaa vastaan.

Kuvat on otettu talvella 2014–2015 Helsingin eri ruokakauppojen roskiksista.

www.filippozambon.com

Filippo Zambonin teoksia esillä Virka-galleriassa osana Ruokahävikki-näyttelyä 22.2.-28.5.2017

  • Kuva: Filippo Zambon
SPAIN/ Berry Field / Berries grown in polytunnels. The tunnels protect the berries from rain, strong winds and bright sunlight. Temperature, humidity and ventilation can be controlled by equipment fixed in the polytunnels.

Freya Najade

Strawberries in Winter / Talvimansikat

Maanviljelys ja maaseutumaisema ovat muuttuneet viimeisen 40 vuoden aikana enemmän kuin edellisten 400 vuoden aikana. Freya Najaden kuvasarja Talvimansikat (2011−2013) vie kasvihuoneisiin, joissa kasvatetaan yhä runsaampia satoja paikasta ja vuodenajasta riippumatta.

Kuluttajat ovat oppineet vaatimaan tuotteilta edullisuutta, tasalaatuisuutta ja jatkuvaa saatavuutta ympäri vuoden. Uusien teknologisten ratkaisujen avulla maanviljelijät pystyvät tuottamaan runsaampia satoja ja kasvattamaan vihanneksia suljetuissa tiloissa vailla luonnonvaloa tai ulkoilmaa. Vuoden- ja vuorokaudenajat lakkaavat olemasta, ja ihminen päättää hedelmien ja vihannesten muodon, värin ja maun. Kuluttajat ovat harvoin tietoisia siitä, miten nykyaikainen tehoviljely toimii ja miltä se näyttää, vaikka jokainen on osallinen ruokateollisuuden muutoksiin. Najade halusi projektinsa avulla ymmärtää, miten maanviljelys vastaa kaupan ja kuluttajien kasvaviin tarpeisiin.

Misfits / Sopeutumattomat

Nykyään hedelmien ja vihannesten on täytettävä kauppojen asettamat tietyt esteettiset standardit, jotta ne pääsevät myyntiin. Ohjeissa lukee tarkasti, millainen jokaisen lajikkeen on oltava kooltaan, muodoltaan ja väriltään.

”Misfits – Sopeutumattomat” -sarjaa varten kuvasin hedelmiä ja vihanneksia, jotka eivät täyttäneet vaatimuksia, joten ne päätyivät roskiin, mehuksi tai keitoksi. Hedelmät ja vihannekset hylättiin jälkien, muodon tai värin takia, jotka eivät vaikuta makuun millään tavalla. Viljelijöille maksetaan näistä tuotteista noin viisi prosenttia siitä hinnasta, jonka he saavat kaupan vaatimukset täyttävistä tuotteista.

Freya Najade (s. 1977) on saksalaissyntyinen valokuvaaja, joka työskentelee Lontoossa.

Freya Najaden sarja Strawberries in Winter / Talvimansikat esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

Freya Najaden sarja Misfits esillä Virka-galleriassa osana Ruokahävikki-näyttelyä 22.2.-28.5.2017

  • Kuva: Freya Najade from series Strawberries in Winter
Maatschap Stroo

Henk Wildchut

Ruoka

Henk Wildschut on sarjassaan Food (2011–2013) kuvannut hollantilaisia ruoantuotantolaitoksia. Hän pyrkii ymmärtämään nykyaikaisen ruokateollisuuden realiteetteja.

Alun perin sarjaa suunnitellessaan Wildschut halusi tuoda esille ruokateollisuuden varjopuolet. Todellisuus ei kuitenkaan ollut mustavalkoinen. Teknologisesti edistynyt ruoan tehotuotanto voi kuvaajan mukaan parhaimmillaan johtaa energian säästämiseen, parempaan valvontaan ja kohentaa ruokateollisuuden osana olevien eläinten vointia.

Wildschut keskittyi sarjassaan erityisesti tuotantolaitoksiin ja tiloihin, jotka ovat hyödyntäneet uusimpia teknologisia innovaatioita ruoan tuotantoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Wildschut haluaa vältellä ruokateollisuuteen liittyvien teemojen romantisointia tai demonisointia, koska hän kokee kaksinapaisesti jakautuneen keskustelun saattavan olla esteenä uusien elintärkeiden ratkaisujen etsimiselle.

Henk Wildschut (s.1967) on alankomaalainen Amsterdamissa asuva valokuvataiteilija.

Henk Wildchutin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Henk Wildchut / Maatschap Stroo, Slootdorp, July 2012 Feaces. After three weeks in the Patio module the chicks – now a full 700 grams – are carried by conveyor belt to the ‘ground floor’, where within three weeks they will grow to 2.5 kilos. After each cycle, the two levels are washed and disinfected. Once the manure is removed, the whole is cleaned with a detergent and later thoroughly disinfected with a sprinkler. The process of cleaning takes three days for the Patio module and two days for the ground floor
WeAnimalsJMcArthurAug2013-3298 1

Jo-Anne McArthur

Jo-Anne McArthur: We Animals

KUVILLA ELÄINTEN OIKEUKSIEN PUOLESTA

Kuvajournalisti, aktivisti ja kirjailija Jo-Anne McArthur on kuvasarjallaan We Animals kamppaillut eläinten oikeuksien puolesta jo yli vuosikymmenen ajan. Suomessa järjestöt Oikeutta eläimille ja Animalia ovat osallistuneet samaan taisteluun kumpikin tahoillaan.

Eläinten oikeuksia puolustavat tahot pyrkivät valokuvillaan ja toiminnallaan tuomaan tuotanto- ja koe-eläinten kokeman väkivallan ihmisten tietoisuuteen. Ei ole helppo havahduttaa kuvilla, joita on vaikea katsoa. Elämäntapavalintojen, arvojen ja uskomusten kritisointi herättää usein vastustusta ja tarpeen puolustautua.

Eläimet eivät voi puhua omasta puolestaan. Valokuva pyrkii antamaan objekteina kohdelluille eläimille äänen.

Jo-Anne MacArthurin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Jo-Anne McArthur
pvf_gazafarm-press_03

Jošt Franko

Farming on the Frontline / Maanviljelyä Gazassa

“Maanviljelys oli näille ihmisille heidän ainoa elinkeinonsa. Ruoka oli yksi ainoista asioista, jota he pystyivät itse hallitsemaan.”— Jošt Franco

Slovenialainen valokuvaaja Jošt Franko kuvasi vuosina 2013–2014 kansainvälisen konfliktin kurimukseen joutuneiden maanviljelijöiden elämää Gazan kaistalla. Vuonna 2007 Israel ja Egypti aloittivat Gazan saarron, jolla he vastustivat Hamasin hallintoa. Alueelle vietävien tuotteiden määrää ja laatua rajoitettiin. Saarto johti Gazan talouden luhistumiseen. Vuonna 2014 konflikti levittäytyi täydeksi maasodaksi Israelin hyökätessä Hamasin hallitsemaan Gazaan.

Franko koki, että erityisesti alueen saarron alettua, Gazan maanviljelijöiden tilanne oli tärkeä nostaa esille. Maanviljelijäperheet on pakotettu elämään ja työskentelemään konfliktin keskellä, jotta he voivat elättää perheensä ja selvitä. He ovat loukussa Israelin armeijan ja raja-aidan sekä palestiinalaisten taistelijoiden välissä.

Jošt Franko (s.1993) on slovenialainen valokuvaaja.

Jošt Frankon teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Jošt Franko
Kuva: Kukka Ranta

Kukka Ranta

Ryöstetty meri / Robbed Sea

Kukka Rannan seitsemän vuotta kestänyt tutkimus Euroopassa, Länsi-Afrikassa, Arktisella merellä, Kaakkois-Aasiassa ja Suomessa on tarina ihmisistä suurten muutosten edessä.

Keväällä 2010 Ranta havahtui paperittomien siirtolaisten määrään Barcelonassa. Hän alkoi kuvata ja haastatella katumyyjiä, joista moni kertoi aiemmin työskennelleensä kalastajana Länsi-Afrikassa. He olivat paenneet köyhyyttä Eurooppaan kalakantojen romahdettua eurooppalaisten ja aasialaisten pyyntialusten harjoittaman liikakalastuksen ja laittoman kalastuksen seurauksena.

Parhaimmat arvokalat päätyvät maailman suurimmille kalamarkkinoille Eurooppaan ja Aasiaan. Yli 70 prosenttia EU:n alueella kulutetusta kalasta on tuotu muualta. Arvioiden mukaan tuontikalasta puolet on pyydetty laittomasti. Pahimmillaan kalan pyyntiin ja tuotantoon kytkeytyy orjatyövoimaa, kuten Thaimaassa.

Kalakantojen heikkeneminen merkitsee jo nyt ruokaturvakriisiä miljoonille maailman ihmisille. Monissa nopean väestönkasvun maissa kala on tärkein eläinproteiinin lähde. Kalastus on yksi maailman suurimmista työllistäjistä. Merten luonnonvarojen romahdus kasvattaa työttömyyttä miljoonien osalta ja heikentää alueellista talouskehitystä. Ympäristökriisin synnyttämä massaköyhyys saattaa pakottaa ihmisiä rikollisuuden tai merirosvouksen pariin, tai siirtolaisiksi oman henkensä uhalla.

Kukka Ranta (s. 1982) on tutkiva journalisti, kirjailija ja valokuvaaja.

Kukka Rannan teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Kukka Ranta
LCuch_20160516_7R2_3554

Laura Cuch

Spiritual Flavours

Elokuva Spiritual Flavours (2016) punoo ruoanvalmistuksen kautta yhteen kolmen lontoolaisen: Bettyn, Azizin ja Ossien elämäntarinat ja hengellisen arvopohjan. He edustavat paikallista katolista kirkkoa, moskeijaa ja liberaalia synagogaa. Valitut reseptit kantavat kertomuksia menneestä ja nykyisestä, tulevaisuuden toiveista, hengellisyydestä ja arjesta. Lopuksi Betty, Aziz ja Ossie tapaavat, valmistavat ruokaa ja aterioivat yhdessä.

Elokuva on osa saman nimistä yhteisötaide- ja tutkimusprojektia, johon osallistui jäseniä seitsemästä eri hengellisestä yhteisöstä Ealingin ja Hanwellin alueelta Länsi-Lontoosta. Hankkeessa ruoka toimii haastattelujen ja kokkaamisen kautta välineenä hengellisyyden, perinteiden ja kodin ja uskonnon välisen suhteen käsittelyyn. Elokuvan ohella näyttelyssä on esillä valokuvia moniuskonnollisesta keittokirjasta, jota Laura Cuch on parhaillaan työstämässä osana Spiritual Flavours hanketta.

Bettyn, Azizin ja Ossien reseptit löytyvät sivulta spiritualflavours.com.

Laura Cuch (s.1979) on Espanjassa syntynyt ja Lontoossa asuva valokuvataiteilija.

Laura Cuchin teoksia esillä Stoassa 4.2.-30.3.2017
Näyttelyn avajaiset perjantaina 3.2.2017 klo 17–19

  • Kuva: Laura Cuch
9/4/2015 Pozo Azul, Misiones
Estudiante a metros de la escuela que es continuamente  fumigada con diversos agroquìmicos.

Pablo Ernesto Piovano

Maatalousmyrkkyjen inhimillinen hinta

”Jos suuryritysten käsissä ovat siemenet ja ruoantuotanto, heidän käsissään on myös terveytemme ja vapautemme.” Pablo Piovano

Vuonna 1996 Argentiinan hallitus antoi Monsanto-yhtiölle luvan laajamittaisen geenimuunnellun soijan viljelyyn ja rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatin käyttöön. Hallitus luotti Monsanton esittämään tutkimukseen viljelyn ja torjunta-aineen turvallisuudesta.

Vuosituhannen vaihteessa lääkärit kiinnittivät huomiota lisääntyneisiin syöpiin, keskenmenoihin ja epämuodostumiin ihmisillä, jotka elivät viljelysten lähettyvillä. Tänä päivänä lukuisat tutkimukset osoittavat glyfosaatin vaarat, mutta maatalousyritysten toiminta jatkuu kontrolloimattomana. Koska valtamediat eivät käsitelleet aihetta, Piovano koki velvollisuudekseen kertoa ongelmasta.

Argentiina on kolmanneksi suurin geenimuunnellun soijan tuottaja. Laaja kemikaalien käyttö mahdollistaa viljelyn valtavilla aloilla hyvin vähäisin työvoimakustannuksin. Argentiinassa glyfosaattia käytetään henkeä kohden enemmän kuin missään muualla maailmassa. Kahden vuosikymmenen aikana suorasti tai epäsuorasti vaarallisille kemikaaleille on altistunut 13,4 miljoonaa argentiinalaista, kolmannes maan väestöstä.

Pablo Ernesto Piovano (s.1981) on argentiinalainen lehtikuvaaja.

Pablo Ernesto Piovanon teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Pablo Ernesto Piovano / 12-11-2014, Fracrán, province of Misiones. In the Province of Misiones, five in a thousand children are born with myelomeningocele (MMC), a severe malformation of the central nervous system in which children are born with the spinal cord open and left with urinary and fecal incontinence and problems in their lower limbs. The misuse of agrotoxins causes contamination of precious resources such as water and soil. The pollution is more severe in the areas where agrotoxins are more widely used (in the localities of Aristóbulo del Valle, San Vicente and Colonia Aurora, in the center of the province). It is estimated that nearly 13 percent of their population has some form of disability, doubling the national average.
_G3K9254

Paula Humberg

Kuolinsyyt

Causes of Death (2016–) tarkastelee ruumiinavausten kautta uhkia, joita ihmisten toiminta aiheuttaa kahdelle uhanalaiselle nisäkkäälle: Itämeren pyöriäiselle ja saimaannorpalle. Itämeren pyöriäiskanta on romahtanut lukuisista syistä. Merkittävin uhka on sivusaaliiksi jääminen: maailmanlaajuisesti pyöriäisiä kuolee kalanpyydyksiin tuhansia vuosittain. Lisäksi Itämeressä ympäristön häiriötekijöiden ja myrkkyjen aiheuttama stressikuorma vaikuttaa lyhentävän pyöriäisten elinikää.

Myös saimaannorppien tärkein ihmisperäinen kuolinsyy on kalanpyydyksiin hukkuminen. Muita uhkia ovat ilmastonmuutoksesta johtuva vähälumisuus, ympäristön häiriintyminen, perinnöllisen monimuotoisuuden väheneminen ja ympäristömyrkyt. Saimaannorppakanta on toipumassa, mutta kalastus ja ilmastonmuutos ovat jatkuvia huolenaiheita.

“Pyöriäisten, saimaannorppien ja muidenkin lajien suojelussa tärkeintä olisi ennakointi. Suojelutoimiin ryhdytään tyypillisesti vasta lajin tai populaation ollessa jo sukupuuton partaalla. Siinä vaiheessa suojelu vaatii paljon resursseja ja suuri osa geneettisestä monimuotoisuudesta on ehditty menettää.” – Paula Humberg

Paula Humberg (s.1983) on suomalainen valokuvataiteilija ja biologian opiskelija.

Paula Humbergin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Paula Humberg, sarjasta Kuolinsyyt 2016–2017
Kuva: Tim Franco, sarjasta Metamorpolis, 2010−2015

Tim Franco

Metamorpolis

“Tunsin, että Chongqingiin tiivistyi se muutos, joka oli käynnissä läpi Kiinan – tosin kiivaampana kaupunginkokoisena simulaationa.” – Tim Franco

Tim Franco kuvasi Länsi-Kiinassa sijaitsevan Chongqingin alueen muutosta viiden vuoden ajan sarjassaan Metamorpolis. Jokaisella vierailulla alue oli kokenut uusia muutoksia. Suurkaupungin rakentumisen alle jäänyt maaseutu pilkistää viherkaistaleissa ja multapenkoissa.

Kiinassa on käynnissä maailmanhistorian laajin kaupungistuminen. Kasvu keskittyy yli viiden miljoonan asukkaan suurkaupunkeihin. Autoritäärinen byrokratia, häädöt asunnoista ja maaseudun väestön pakkosiirrot kaupunkeihin ovat olleet Kiinan hallituksen keinoja vauhdittaa urbanisoitumista.

Chongqingin alueen muutos on ollut niin nopea, että monet kaupunkiin siirretyistä ihmisistä pyrkivät edelleen selviytymään maanviljelyn keinoin. Varsinkin vanhemman sukupolven on vaikea löytää uutta työtä kaupungista. He jatkavat maanviljelyä moottoriteiden varsilla ja pilvenpiirtäjien kupeessa.

Tim Franco (s.1982) on ranskalainen Shanghaissa pitkään asunut valokuvaaja.

Tim Francon teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-30.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Tim Franco, sarjasta Metamorpolis, 2010−2015
trash_3

to kosie

trash

Milloin ruoasta tulee jätettä? Tapahtuuko se silloin, kun se heitetään jäteastiaan? to kosien trash-videotyö on saanut innoituksensa kokemuksista, joita hän sai työskennellessään Helsingin eri hotellien aamiaistarjoilijana. to kosie oli ällistynyt siitä, kuinka paljon ruokaa heitettiin pois hotellivieraiden buffet-aamiaisen jälkeen. Täysin syötäväksi kelpaavaa ja koskematonta ruokaa ei saanut viedä kotiin. Siksi to kosie kävi rahaa säästääkseen iltaisin tonkimassa ruokaa kauppojen roskiksista.
to kosie päättikin tallentaa tarkkailukameralla nämä kaksi lähes päivittäistä toimeaan, jotka olivat toistensa vastakohtia. Hän kätki kameran paitansa kaulukseen ja tallensi, kuinka heitti ruokaa roskikseen ja kuinka myöhemmin kaiveli ruokaa roskiksista. Kahden rinnakkaisen tallennetun videon kautta to kosien ”trash” kuvaa elintarvikejäteilmiön monimutkaista ja salattua luonnetta.

to kosien teoksia esillä Virka-galleriassa osana Ruokahävikki-näyttelyä 22.2.-28.5.2017

  • Kuva: to kosie
Kuva: Yann Mingard, Courtesy Robert Morat galerie

Yann Mingard

Deposit / Talletus

Yann Mingardin teoskokonaisuus Deposit (2014) kuvaa yrityksiä tallentaa planeettamme eläin- ja kasvikunnan geeniperimää.

Elämme parhaillaan geologista aikakautta, jota kutsutaan antroposeeniseksi. Sana kuvaa sitä, että aikakautenamme ihmisen toiminta on jättänyt havaittavan ja pysyvän jäljen luontoon. Ekologiset katastrofit ja lajien joukkosukupuutot ovat aiheellisesti saaneet aikaan pelon biologisen maailmanperinnön ikiaikaisesta menettämisestä. Ympäri maailmaa on rakennettu hämäriä holveja, joissa säilytetään valtavia määriä siemeniä, DNA:ta ja tietoa, joilla menetetyn paratiisin voi tarpeen tullen rakentaa uudestaan.

Esimerkiksi Huippuvuorten siemenholvissa on tarkoitus säilöä jokaisen ihmiskunnan tunteman viljelyskasvin siemeniä. Tämän kaltaiset kokoelmat voivat tulla avuksi eri viljelyslajeja – kuten banaaneja – kohtaavissa joukkotuhoissa, ja siten tarjota ratkaisuja tulevaisuuden ruokakatastrofeihin.

“Kaiken tämän takana suuret yhtiöt lipovat kieltään, omistamalla siemenpankin voisi tulevaisuudessa tehdä valtavat voitot”, kertoo Mingard.

Eläimiltä kerättyjä siemennäytteitä säilötään ja käytetään puolestaan keinosiemennyksessä. Niiden ansiosta karjalle voidaan määrittää toivotut rotuhygieeniset ominaisuudet.

Yann Mingard (s.1973) on sveitsiläinen valokuvataiteilija.

Yann Mingardin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Yann Mingard, Courtesy Robert Morat galerie
Kristo Muurimaa_2

Oikeutta eläimille ja Animalia

KUVILLA ELÄINTEN OIKEUKSIEN PUOLESTA

Kuvajournalisti, aktivisti ja kirjailija Jo-Anne McArthur on kuvasarjallaan We Animals kamppaillut eläinten oikeuksien puolesta jo yli vuosikymmenen ajan. Suomessa järjestöt Oikeutta eläimille ja Animalia ovat osallistuneet samaan taisteluun kumpikin tahoillaan.

Eläinten oikeuksia puolustavat tahot pyrkivät valokuvillaan ja toiminnallaan tuomaan tuotanto- ja koe-eläinten kokeman väkivallan ihmisten tietoisuuteen. Ei ole helppo havahduttaa kuvilla, joita on vaikea katsoa. Elämäntapavalintojen, arvojen ja uskomusten kritisointi herättää usein vastustusta ja tarpeen puolustautua.

Eläimet eivät voi puhua omasta puolestaan. Valokuva pyrkii antamaan objekteina kohdelluille eläimille äänen.

Oikeutta elämille ja Animalian kuvia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-30.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Kristo Muurimaa
The M/V Akademik Shatskiy operated by Norwegian company TGS Nopec conducts seismic blasting off North-East Greenland. The air guns emit 259 decibel blasts towards the seabed in order to find possible oil reservoirs. Above water, this sound intensity would be perceived by humans as approximately eight times louder than a jet engine taking off. Global oil companies including BP, Chevron and Royal Dutch Shell all own drilling rights in the Greenland Sea and are the likely customers for the data uncovered by the seismic testing company. A Greenpeace expedition onboard the icebreaker Arctic Sunrise is currently documenting the seismic testing fleet, which plans to complete 7,000km of ‘survey lines’ of the seabed in the high Arctic, between 75 and 80 degrees north. According to a new scientific review, seismic blasting is ‘alarming’ and could seriously injure whales and other marine life in the Arctic.

Greenpeace

Merelliset ekosysteemit vaarassa

Ympäristöjärjestö Greenpeacen tuottamissa valokuvissa ja videoissa puhtaiksi mielletyt arktisten alueiden merelliset ekosysteemit paljastuvat uhanalaisiksi. Materiaali on kuvattu Barentsinmerellä ja Kanadan arktisilla alueilla. Mukana on myös Grönlannissa kuvattua materiaalia seismisestä tykityksestä.

Barentsinmeren jään vetäytyessä ilmaston lämpenemisen vuoksi kalastusalukset ovat suunnanneet yhä useammin yhdelle Euroopan viimeisistä suurista, koskemattomista merialueista. Kalastus tapahtuu pohjatroolauksella, joka riipii merenpohjaa ja tuhoaa sen elämänmuodot tieltään.

Samaan aikaan Kanadan arktisella alueella pieni Clyde Riverin inuittiyhteisö taistelee kotiseutunsa ja ikivanhan luontosuhteensa säilymisen puolesta. Haavoittuvaista meriympäristöä uhkaa nyt kansainvälisten öljy-yhtiöiden tarpeisiin tehtävä seisminen tykitys. Seismisellä tykityksellä tarkoitetaan öljynetsimisprosessia, jossa merenpohjaa pommitetaan ilmatykeillä. Eläimiä karkoittava melu on vaaraksi inuittien harjoittamalle pyynnille ja kalastukselle, josta heidän ravinnonsaantinsa on täysin riippuvaista.

Greenpeacen kuvia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Ruoka-näyttelyä 3.2.-29.4.2017
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.2.2017 klo 18–20

  • Kuva: Greenpeace / The M/V Akademik Shatskiy operated by Norwegian company TGS Nopec conducts seismic blasting off North-East Greenland. The air guns emit 259 decibel blasts towards the seabed in order to find possible oil reservoirs. Above water, this sound intensity would be perceived by humans as approximately eight times louder than a jet engine taking off. Global oil companies including BP, Chevron and Royal Dutch Shell all own drilling rights in the Greenland Sea and are the likely customers for the data uncovered by the seismic testing company. A Greenpeace expedition onboard the icebreaker Arctic Sunrise is currently documenting the seismic testing fleet, which plans to complete 7,000km of ‘survey lines’ of the seabed in the high Arctic, between 75 and 80 degrees north. According to a new scientific review, seismic blasting is ‘alarming’ and could seriously injure whales and other marine life in the Arctic.
Timo Wilderness

Ruokatube

Poliitisen valokuvan festivaali 2017: Ruoka -näyttely sisältää videotoimittaja Jaakko Keson johdolla yhteistyössä Anna-Kaisa Rastenbergerin ja Laura Porolan kanssa kuratoidun ruoka-aiheisten YouTube-videoiden sarjan.

Youtube-videoiden tekijät:
Amppurulaa
Dahn Kim
Helka H.
Huupper
Juuso Simpanen Ⓥ
Kontulan Hassan
Laura Pehkuri
markoboy87
Pasi Viheraho
PS olen vegaani
Ruben A. Kosberg
Saara-Sofia Sirén
Soikkuu
Timo Wilderness
Tume

Jaakko Keso kertoo löydöksistään:

Yksi suosikeistani on video Kasvissyönti ei kannata. Hieman suttuisessa pätkässä hevarin näköinen mies istuu pimeässä huoneessa, haukkaa porkkanaa ja ilmeisesti tukehtuu ja kuolee siihen. Sitten editointiohjelman häivytysefektin avulla mies muuttuu kummitukseksi, joka ottaakin esille lenkkimakkaran, käärii sätkän ja tuhahtaa kasvisten mukaterveellisyydelle. Olen 315. katsoja.

Video on mainio esimerkki tubesfäärin hämmentävästä runsaudesta, joka usein saa katsojan kysymään mielessään – miksi? Vastauksia kai on yhtä monta kuin on videoitakin ja se on mielestäni kiehtovaa. Videontekijöistä jokaisella on jokin tarve tulla kuulluksi, ilmaista itseään ja ottaa kantaa.

Tähän sarjaan on koostettu mikroskooppinen otanta suomituben laajuudesta aina bodausvinkeistä kissanruoan maisteluvideoihin ja politiikasta videotaiteeseen.

2016
1

Miia Autio

Called Out for the Mountains, I Heard Them Drumming

”Olen kiinnostunut maiseman ja identiteetin välisistä yhteyksistä sekä maisemasta kansallistunteen rakennuspalasena. Sen vuoksi lähdin käsittelemään poliittista pakolaisuutta juuri maiseman kautta. Halusin valita teokseni pääteemaksi asian, johon jokaisella olisi omakohtainen suhde ja ymmärrys.” Miia Autio

Valokuvaaja Miia Aution valokuvateossarja kertoo Ruandasta paenneista ihmisistä ja heidän muistoistaan taakse jääneestä kotimaasta. Autio on kuvannut ruandalaisia eri Euroopan maissa sekä matkustanut Ruandaan valokuvaamaan maisemia, joita kuvatut ihmiset muistelivat.

Muotokuvat, maisemavalokuvat ja kuvattujen haastattelut muodostavat kokonaisuuden, joka käsittelee kotimaan, maiseman ja identiteetin välisiä suhteita tunnustaen muistojen subjektiivisuuden.

Miia Autio (s. 1986) asuu ja työskentelee Bielefeldissä. Hän on valmistunut Lahden muotoilu- ja taideinstituutista.

Miia Aution teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Miia Autio
Annonciata tauolla. Annonciata tekee työharjoittelua Pudasjärven kotiseutumuseolla osana suomenkielen opiskelujaan. Pudasjärvi, 24.7.2013. Kuva: Laura Böök

Laura Böök

Walking on Rivers

“Olen kiinnostunut dokumentaarisen valokuvan mahdollisuuksista kertoa laajoista yhteiskunnallisista muutoksista henkilökohtaisten tarinoiden kautta.” Laura Böök

Laura Böök (s.1986) valokuvasi yli kaksi vuotta Pudasjärvelle muuttaneita kongolaisia perheitä. Kiintiöpakolaisina tulleet perheet asettuivat pohjoissuomalaiseen pieneen kaupunkiin vietettyään pakolaisleireillä lähes viisitoista vuotta. Kongo-joen virta vaihtui Ii-joen kulkuun.

Böök on seurannut läheltä kongolaisten kotiutumista Suomeen. Samalla hän on dokumentoinut pienen suomalaisen muuttotappiokaupungin muuttuvaa elämää ja uusia suuntia. Näyttelyssä on esillä myös Pudasjärvellä asuneen kongolaisen valokuvaajan Flavien Boukonon kotimaassaan ottamia studiokuvia 1970-luvulta.

Useimmat Böökin kuvaamat perheet ovat muuttaneet isompiin kaupunkeihin samantapaisista syistä kuin muutkin Pudasjärveltä lähtevät: työn, opintojen, tuttavien tai rakkauden perässä. Elämä on vienyt eteenpäin.

Laura Böök (s.1986) valmistui vuonna 2014 South Walesin yliopistosta Britanniassa. Böök asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä ja tekee valokuvataiteen maisteriopintoja Aalto-yliopistossa.

Laura Böökin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Annonciata tauolla. Annonciata tekee työharjoittelua Pudasjärven kotiseutumuseolla osana suomenkielen opiskelujaan. Pudasjärvi, 24.7.2013. Kuva: Laura Böök
MG_03

Maria Gruzdeva

Russian Borders

”Territorio on tiukasti kiinnittynyt maahan, ja kuitenkin se on samalla abstrakti ajatus. Vähän niin kuin rajatkin – ne ovat olemassa ja määrittävät meitä, mutta eivät ole materiaalisia tai käsin kosketeltavia”, Maria Gruzdeva

Venäjä on noin 17 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan maailman suurin valtio. Ulkomailla asuva venäläinen valokuvaaja Maria Gruzdeva pohti, mikä on hänen kotimaansa nykyinen identiteetti ja miten historia siinä näyttäytyy. Kuvaaja halusi tietää, miltä tuntuu elää niin suuren maan laidoilla, kaukana sen ideologisesta keskustasta ja silti kuulua maahan nimeltä Venäjä.

Russian Borders on vuosina 2011–2015 toteutettu kuvausmatka halki Venäjän, rajoilta rajoille. Gruzdevan matka näyttää miten alueita merkitään ja rajataan kulttuurisin symbolein ja näin rakennetaan kollektiivista identiteettiä.

Grudzeva piti matkoillaan kuvapäiväkirjoja, joihin tallentuivat ajatukset, tunnelmat ja tarinat, joita hän ihmisiltä kuuli. Päiväkirjoista muodostui tärkeä ja koskettava kokoelma siitä, mitä rajoilla tapahtuu ja miten ihmiset elävät.

Maria Grudzeva (s.1989 ) asuu ja työskentelee Lontoossa. Hän on valmistunut Central Saint Martins School of Art:sta. Grudzevan projektia ovat tukeneet Ideastap & Magnum Photos.

Maria Gruzdevan teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Maria Gruzdeva
DEN2010032D0358

Nicoló Degiorgis

Hidden Islam

”Hidden Islam -sarja osoittaa, että kulttuuriympäristömme on muuttumassa nopeammin kuin arvelimme. Tämän hetken pakolaisaalto muistuttaa siitä, että meidän täytyy olla valmiita useisiin muutoksiin eurooppalaisissa yhteiskunnissa.”
Valokuvaaja Nicoló Degiorgis

Kuvasarjassaan Hidden Islam italialainen valokuvaaja Nicoló Degiorgis (s. 1985) on kuvannut tiloja, joita Italian muslimit käyttävät väliaikaisina moskeijoina. Islamilla ei Italiassa ole virallista asemaa, vaikka se on väkimäärältään Italian toiseksi tai kolmanneksi suurin uskonto. Vaikka islamia tunnustaa maassa noin 1,1-1,4 miljoonaa ihmistä, maassa on alle kymmenen virallista moskeijaa. Degiorgis kiinnostui aiheesta oman asuinalueensa Pohjois-Italian muslimiväestön tilanteen takia. Valokuvaamista tuki aiheen antropologinen tutkiminen yliopistossa.

Hidden Islam -sarjan valokuvat on julkaistu myös valokuvakirjana. Ensi selailulla kirjan sivuilla näkyvät vain moskeijoina käytettyjen rakennusten ulkopuolet, esimerkiksi urheiluhallit, autotallit ja varastorakennukset. Sivujen sisäpuolet paljastavat rakennusten sisällä sykkivän elämän ja yhteen kokoontuneet rukoilijat.

Nicoló Degiorgiksen Hidden Islam -sarja esillä Stoassa 20.2.-24.4.2016
Näyttelyn avajaiset perjantaina 19.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Nicoló Degiorgis
Alexandria shipyard. Mattia Insolera/Luzphoto

Mattia Insolera

Kuudes maanosa
6th Continent

”Välimeren alue on raja maailman Pohjoisen ja Etelän välillä, Euroopan linnoituksen muuri. Se on uusi rautaesirippu, joka pitää ihmiset omilla puolillaan tavaroiden matkustaessa vapaasti värikkäissä metallilaatikoissa, kelluvien teräskaupunkien päälle pinottuina, merkittyinä koodeilla, joka kertoo niiden taustasta ja kohtalosta ja toimii vapaana kulkulupana.”
Mattia Insolera

Mattia Insoleran valokuvasarja näyttää mitä Välimeren alueella tapahtuu juuri nyt, mutta muistuttaa myös ajasta, jolloin Välimeri ei ollut Eurooppaa ympäröivä vallihauta, vaan virtaavien tietojen ja taitojen kulkureitti. Välimeri yhdisti sitä ympäröivät sivilisaatiot ja teki alueelle tulleista ihmisistä Välimeren, ”Kuudennen maanosan” asukkaita.

Sarja jakautuu neljään osaan, jotka Insolera on nimennyt otsikoilla Iron (Rauta), Land (Maa), Wood (Puu) ja Stone (Kivi). Iron tarkastelee teollisuuden ja ihmisen suhteita.
Land keskittyy siirtolaisuuteen ja elintilan etsimiseen. Wood tarkastelee Välimerellä yhä jäljellä olevia elintapoja, joissa jako tuottajiin, välittäjiin ja käyttäjiin ei ole tiukasti eriytynyt. Valokuvissa esiintyvät mm. puiset laivat, perinteisiä puuharppuunoita käyttävät miekkakalojen pyydystäjät ja turkkilainen naiskalastajien yhteisö. Stone-osassa ihmisen ja luonnon muokkaamat kivet rakentavat tuhatvuotisia tarinoita muistuttaen luonnonvoimien, uskontojen ja sivilisaatioiden muuntuvista laeista, siirtyvistä rajoista sekä yhteisestä, jaetusta historiasta.

Mattia Insoleran teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Alexandrialainen telakka. Kuva: Mattia Insolera/Luzphoto
Viktoriya Kotsoeva is one of the children who were held hostage 10 years ago in Beslan school #1 in North Ossetia. Vika studies management in St. Petersburg. She believes all people are good. Beslan, North Ossetia, August, 2013. 
Photo by Oksana Yushko.

Oksana Yushko

Graduates (2012-2014)

”Monet tulevat tänne vain kyselemään terrori-iskusta. He tekevät reportaaseja siitä, että me yhä elämme täällä, ikään kuin sankareina hyökkäyksen jälkeen, ja jotenkin onnistumme löytämään myös onnea elämästä. He puhuvat aina siitä samasta asiasta. Mutta kuka tahansa kykenisi elämään. Elämä jatkuu, emmekä me voi muuttaa sitä mitä meille tapahtui. Päinvastoin: Nyt on entistäkin suurempi ilo katsoa miten me nauramme, pidämme hauskaa ja nautimme elämästä.”
Fariza, Beslan

Syyskuun alussa 2004 koulukaappaajat ottivat panttivangeiksi yli 1100 lasta, heidän vanhempiaan ja opettajia. Terroristit vaativat Venäjää vapauttamaan vangittuja tšetšeenitaistelijoita ja vetämään joukkonsa pois sotivasta Tšetšeniasta. Kolme päivää kestänyt piina päättyi kaappaajien ja Venäjän erikoisjoukkojen taisteluun. Tragediassa kuoli 334 panttivankia, joista 186 oli lapsia.

Valokuvaaja Oksana Yushko matkusti Beslaniin vapaaehtoistyöntekijänä vuosi terrori-iskun jälkeen. Siitä lähtien Yushko on palannut kaupunkiin vuosittain pitämään työpajoja ja valokuvaamaan. Kymmenessä vuodessa pienistä koululaisista on kasvanut nuoria naisia ja miehiä. Yushko on todistanut miten he valmistuvat koulusta, jättävät Beslanin ja ovat valmiita elämään omaa elämäänsä. Monilla on edelleen terveysongelmia. Siitä huolimatta he odottavat innolla tulevaisuutta.

Tragedian aiheuttama tiedotusvälineiden läsnäolo ja journalistien toistamat kliseet ovat opettaneet lapset ottamaan traagisen roolin. Yushkon valokuvaama Fariza kertoo, että koulukaappauksesta selviytyneet lapset ovat tottuneet olemaan median huomion kohteena, mutta sankareita he haluaisivat olla oman itsensä, eivät tragedian takia. Yushko on pyrkinyt muuttamaan asetelman suhtautumalla lapsiin ensisijaisesti ystävinään.

Balaklava: The Lost History (2011–2014)

Balaklava on pieni kaupunki Krimin niemimaalla Mustan meren rannalla. Neuvostovallan aikana se oli täysin suljettu, koska siellä sijaitsi sotilaallinen sukellusvenetukikohta. Yli 30 vuoden ajan kaupunkia ei käytännössä ollut olemassa ulkomaailmalle. Hyvin palkatut ja erityisistä eduista nauttivat ihmiset työskentelivät sotilastukikohdassa, eikä edes perhe päässyt vierailemaan alueella ilman hyvää syytä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992 Balaklava ja koko sotilaskalusto jaettiin kahtia Venäjän ja Ukrainan välillä. Kahden laivaston läsnäolo kaupungissa aiheutti jatkuvia konflikteja.

Valokuvaaja Oksana Yushko on kuvannut Balaklavalla sen asukkaita. Neuvostoliiton romahdus teki aiemmin etuoikeutetuista upseereista ylenkatsottuja ihmisiä. He puolestaan tarrautuivat menneisyyteen. Balaklava on paikka, jossa asukkaiden käsitys kotimaasta usein liittyy ideologiaan. Neuvostoideologia on yhä monen Balaklavaisen ihmisen kotimaa. Yushkon kuvasarja valmistui juuri ennen kuin Venäjä miehitti Krimin helmikuussa 2014.

Oksana Yushko (s.1975) on työskennellyt valokuvajournalistina vuodesta 2007 asti. Hän on opiskellut tietotekniikkaa ja matematiikkaa. Yushko on syntynyt Kharkovissa, Ukrainassa ja asuu Moskovassa, Venäjällä.

Graduates-sarja esillä Suomen valokuvataiteen museossa 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

Balaklava:The Lost History -sarja esillä Galleria Kontupisteessä 20.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset perjantaina 19.2.2016 klo 16–18

  • Viktoriya Kotsoeva on yksi 10 vuotta sitten tapahtuneen Beslanin koulukaappauksen panttivangeista. Vika opiskelee hallintotieteitä Pietarissa. Hän uskoo että kaikissa ihmisissä on hyvää. Beslan, Pohjois-Ossetia, elokuu 2013. Kuva: Oksana Yushko
Paci_Centro_08

Adrian Paci

Centro di Permanenza Temporanea
Back Home

“Tosiasia, että itse elän risteyksessä kahden erillisen identiteetin välillä, on kaiken kuvallisen työni taustalla.” Adrian Paci

Adrian Paci (s.1969) pakeni väkivaltaisia mellakoita perheensä kanssa Albaniasta Italiaan vuonna 1997. Adrian Pacin teokset kertovat ihmisistä välitiloissa, joissa ajatus kodista on pakattu jonnekin haalistuvien muistojen ja hahmottomien toiveiden välille.

Centro di Permanenza Temporanea -videoteos on katkera metafora pakenevan ihmisen todellisuudesta. Teoksen nimi viittaa Italiassa oleviin maahanmuuttajien pidätysleireihin. Leireille viedään maahan laittomasti tulleet ihmiset odottamaan palautustaan lähtömaahan. Monet pyrkivät karkaamaan leireiltä ja elämään paperittomina.

Pacin valokuvasarjassa Back Home (2001) näkyy taiteilijan henkilökohtainen historia. Paci valokuvasi Italiaan muuttaneiden ystäviensä hylkäämiä koteja Albaniassa ja maalasi kuvista valokuvataustat. Tämän jälkeen hän valokuvasi ystäviensä perheet studiossa maalattujen taustojen edessä. Perheet seisovat sen edessä, minkä ovat jättäneet taakseen.

Paci on syntynyt vuonna 1969 Albaniassa. Hän asuu ja työskentelee Milanossa. Pacin näyttelyitä on nähty mm. Venetsian biennaalissa ja New Yorkin MoMa PS1:ssä.

Adrian Pacin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Adrian Paci
Katja_Ta¦êhja¦ê_2012_Karkotetut0001

Katja Tähjä

Paperittomat
Undocumented Lives

“Ihmiset jättävät kotinsa, perheensä ja ystävänsä toteuttaakseen unelmansa ja saadakseen paremman elämän itselleen ja rakkaimmilleen. Ihmiset matkustavat kaukaisiin maihin ja vieraisiin kulttuureihin tehdäkseen työtä, ansaitakseen hiukan enemmän kuin kotiseudullaan ja kenties palatakseen jakamaan hyvinvointia. Ihmiset tekevät valtavia uhrauksia unelmiensa eteen. Ei tarvita sotatilaa tai luonnonkatastrofia, että kotiseudulle palaaminen olisi mahdotonta; tarvitaan vain yksi särkynyt unelma. “ Katja Tähjä

Katja Tähjän Paperittomat-sarja kertoo paperittomien siirtolaisten elämästä eri puolilla Eurooppaa. Paperittomat eivät ole yhtenäinen joukko, vaan oleskeluluvan puuttumiseen voi olla monia syitä. Oleskeluluvan voi menettää, jos sen myöntämisen perusteet eivät enää ole voimassa. Jos ei saa tarpeeksi opintopisteitä esimerkiksi raskauden tai sairauden vuoksi, jos työnantaja ei maksa tarpeeksi palkkaa tai jos eroaa väkivaltaisesta puolisosta ennen pysyvän oleskeluluvan saamista. Elämänolosuhteissa tapahtunut muutos voi tarkoittaa oleskelun perusteen päättymistä. Ihmiset saattavat myös jäädä maahan, vaikka eivät saaneet turvapaikkaa. Kaikkia negatiivisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei voida palauttaa lähtömaihin.
Karkotetut-sarjan valokuvat kertovat palautuksen jälkeisistä kokemuksista. Karkotukseen päättyvät monet unelmat. Palautus ei koske vain karkotettavaa, vaan se vaikuttaa myös lähipiiriin. Se hajottaa perheitä ja yhteisöjä sekä vaikuttaa perheen toimeentuloon, lasten koulutukseen tai vanhempien terveydenhoitoon joko täällä Euroopassa tai lähtömaassa. Kotimaa voi olla palautettavalle jo vieras ja toisinaan myös vaarallinen.

Valokuvattavien ehdoilla otetut kuvat ja minämuotoiset tekstit kuvaavat tilanteita, joissa palautuksen tai rangaistuksen pelossa ihmisen on pakko pysyä äänettömänä ja näkymättömänä. Monet ihmisistä on kuvattu siten, että kasvoja ei voi tunnistaa ja suuri osa käyttää nimimerkkiä. Tähjä on kuvajournalistissa projekteissaan tehnyt yhteistyötä toimittaja Kaisa Viitasen kanssa.

Katja Tähjä (s.1976) asuu ja työskentelee Helsingissä.

Katja Tähjän teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Katja Tähjä
Kuva: Danila Tkachenko

Danila Tkachenko

Pako
Escape

“Kasvoin suuren kaupungin sydämessä, mutta olen aina tuntenut vetoa villiin luontoon – minulle se on paikka, jossa voin kohdata aidon minuuteni, todellisen itseni sosiaalisen kontekstin ulkopuolella”, Danila Tkachenko

Danila Tkachenko (s. 1989) on kuvannut sarjassaan Escape (Pako) (2014) Venäjän ja Ukrainan metsissä yksin asuvia ihmisiä. Miehet ovat valinneet elämän yhteiskunnan ulkopuolella ja lopulta menettäneet sosiaalisen identiteettinsä. Joillakin erakoitumiseen johtivat perhesyyt, toisilla ongelmat viranomaisten kanssa.

Kuvausprojekti kesti kolme vuotta ja Tkachenko etsi ihmisiä Altain alueelta aina Uralin vuoristoon asti. Taustatyötä erakoituneiden ihmisten löytämiseksi Danila teki noin vuoden. Hän jäljitti ihmisiä paikallisen median ja viranomaisten avulla.

Escape-sarjan kuvissa myös omakohtaisuus on läsnä. Vuosia sitten Tkachenko eksyi ja joutui viettämään metsässä pitkän ajan yksin. Tämä oli vavisuttava kokemus, joka sai valokuvaajan tutkimaan yhä enemmän yhteiskunnan ja ihmisen suhdetta sekä sosiaalisista suhteista irrottautumisen mahdollisuutta.

Danila Tkachenko (s.1989) asuu Pietarissa. Tkachenko on saanut lukuisia palkintoja, mm. kuvasarja Escape voitti ensimmäisen palkinnon World Press Photo -kilpailussa vuonna 2014.

Danila Tkachenkon teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Danila Tkachenko
Jalkapalloilijat

Kerttu Matinpuro & Sanni Seppo

Valokuvilla hiljaisuutta vastaan

”Sinusta on varmaan jännittävää nähdä, miten me täällä pakolaisleireillä autiomaassa asumme. Sait kokea ja kuvata, ja nyt palaat takaisin. Minä puolestani jään tänne. Minulle tämä ei enää ole jännittävää. Mikään ei koskaan muutu.”
Mostafa, Länsi-Sahara

Saharan autiomaata Algerian lounaisosassa kutsutaan Paholaisen puutarhaksi. Siellä kesät ovat sietämättömän kuumia ja talvet hyytävän kylmiä. Hiekan keskellä, kohoavat länsisaharalaisten pakolaisleirit.

Länsisaharalaisille eli sahraweille alue oli ainoa turvapaikka, kun Marokko vuonna 1975 valtasi heidän kotimaansa, Espanjan siirtomaaherruudesta itsenäisyyteen pyrkineen Länsi-Saharan. Tilanne johti sotaan sahrawien vapautusrintama Polisarion ja Marokon sekä Mauritanian välille. Tuhannet sahrawisiviilit pakenivat sotaa autiomaahan Algerian puolelle. Aselepo solmittiin vuonna 1991 ja YK otti tehtäväkseen konfliktin rauhanomaisen ratkaisemisen.

Tehtävä on edelleen kesken. Marokko miehittää yhä Länsi-Saharaa. Rikkaat kalavedet ja runsaat fosfaattiesiintymät tekevät alueesta haluttavan. Hiljattain marokkolainen fosfaattiyhtiö lahjoitti suuren summan rahaa Hillary Clintonin vaalikampanjaan. Myös EU on solminut kalastussopimuksia Marokon kanssa vesille, jotka kuuluvat länsisaharalaisille. Miehitetyllä alueella eläviin sahraweihin kohdistuu jatkuvasti vakavia ihmisoikeusloukkauksia.

Kerttu Matinpuro (s.1992) opiskelee Moskovassa journalismia. Sanni Seppo (s.1960) on valokuvataiteilija. He ovat pitkään seuranneet Länsi-Saharan tilannetta ja työskentelivät yhdessä pakolaisleirillä keväällä 2015.

Kerttu Matinpuron ja Sanni Sepon teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Sanni Seppo
Al-Manar Store for Roasting Nuts, Ramallah 2015

Tuomo Manninen

Me – Ramallah
We – Ramallah

Valokuvaaja Tuomo Manninen on kuvannut palestiinalaisessa Ramallahin kaupungissa erilaisia yhteisöjä: kirjastonhoitajia, bussikuskeja, teollisuusvartijoita ja Mercedes Benz -kauppiaita, lapsia pakolaisleirillä ja miehiä raja-asemalla. Lämminhenkiset valokuvat Ramallahin yhteisöistä ovat herättäneet jyrkkiä mielipiteitä: “Missä on konflikti?”, “Missä taistelijat?” Ramallahia on kutsuttu vuoroin viiden tähden avovankilaksi ja terroristipääkaupungiksi. Näiden lisäksi se on tavallinen kaupunki, jossa lapset menevät aamulla kouluun ja miehet kerääntyvät illalla ravintolaan pelaamaan korttia.

Me on osa Tuomo Mannisen ryhmäkuvaprojektia, jota on kahdenkymmenen vuoden aikana kuvattu 13 maassa. Me on ollut esillä mm. Venetsian biennaalissa 2001 ja Arlesin valokuvafestivaaleilla 2008.

Tuomo Mannisen teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Ramallah 2015. Kuva: Tuomo Manninen
203495 0002 3624263 Operazione Mare Nostrum, salvataggio di naufraghi a bordo di un barcone da parte della fregata FREMM Bergamini della Marina Militare. 2014-06-07 © Massimo Sestini

Projekti: Where Are You?

Livia Corbò, Massimo Sestini, Marta Cannoni

Italialainen valokuvaaja Massimo Sentini seurasi kesäkuussa 2014 Mare Nostrum -pelastusoperaatiota Bergamini fregatti -aluksella Libyan rannikkoalueella. Italian hallitus oli järjestänyt operaation pelastaakseen ihmisiä, jotka riskeeraavat henkensä ylittäessään Välimerta.

Helikopterilennon aikana 7. kesäkuuta miehistö huomasi tungokseen asti täynnä olevan veneen. Veneen kyydissä olleet ihmiset nostivat katseensa helikopterin lentäessä veneen yli ja tiesivät olevansa viimein turvassa. Mukana ollut Sestini vangitsi tämän helpotuksen ja toivon hetken valokuvaansa. Kuva valittiin TIME -lehden vuoden 2014 kymmenen parhaan valokuvan joukkoon, ja kuva palkittiin myös vuoden 2015 World Press Photon uutiskuva-kategorian parhaana. Sittemmin kuva on julkaistu satoja kertoja useissa kansainvälisissä lehdissä ja se on kuvittanut myös maailmanlaajuisia humanitäärisiä kampanjoita.

Kuvan ottamisen jälkeen Massimo Sestini ja useat muut jäivät pohtimaan, mitä veneessä olleille ihmisille tapahtui, ja kuinka heidän elämänsä ovat muuttuneet Euroopassa. Kun Sestini sai yhteydenoton henkilöltä joka oli tunnistanut kuvasta sukulaisensa, syntyi ”Where Are You?” -valokuvaprojekti.

Sosiaalisessa mediassa alkoi leviämään kampanja, joka kehoitti ihmisiä tutkimaan valokuvaa ja ottamaan yhteyttä, jos he tunnistivat kuvassa esiintyviä ihmisiä. Projektille luotiin myös nettisivut, helpottamaan yhteydenottoa ja veneessä olleiden ihmisten tarinoiden jakamista.

Where Are You? -projektin tavoitteena on luoda visuaalinen kertomus siitä, mitä tapahtui veneessä olleille ihmisille pelastamisen jälkeen. Veneessä olleita pyydetään kertomaan tarinansa esineiden, kuvien, kirjoitusten sekä videoiden avulla. Projektin kautta halutaan tuoda esille jotain, mikä ei nykyään usein uutisiin päädy: pakolaisen elämää pelastumisen jälkeen.

Projektin järjestäjät toivovat että mahdollisimman moni veneessä ollut tunnistetaan ja heidän yksilölliset tarinat dokumentoidaan sekä tuodaan esiin.

Voit auttaa Where Are You? -projektia jakamalla valokuvaa sosiaalisessa mediassa sekä kertomalla ja levittämällä tietoa projektista!

www.massimosestini.it/wru.html

Projekti on esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä.

Näyttelyssä esitetään myös ”Mediterranean, Our Liquid Border” -videoteos.

Ohjaus Rosalba Ferba ja Gabriella Guido
Valokuvat Massimo Sestini
Kirjoitukset Erri De Luca
Musiikki Giovanni Luisi

Näyttely on avoinna 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Mare Nostrum. Kuva: Massimo Sestini
2015
leipäjono5

Sara Hornig

Our daily Bread

Suomessa joka viikko 20 000-25 000 ihmistä seisoo leipäjonossa. Yli 90% heistä ei tulisi toimeen ilman ruoka-apua. 50%:lla kävijöistä jää pakollisten menojen jälkeen kuukaudessa käyttörahaa 100e tai vähemmän. 1990-luvun laman aikaan aloitettu ilmaisen ruuan jakaminen eli niin kutsuttu leipäjonotoiminta oli tarkoitettu tilapäiseksi. Siitä on kuitenkin muodostunut pysyvä ilmiö. Aluksi suurin osa jonossa olleista ihmisistä oli yksineläviä, syrjäytyneitä miehiä. Nykyään joukossa on nuori perheenäitejä, opiskelijoita, maahanmuuttajia, vanhuksia, jopa työssäkäyviä. Kaikki kassit on kuvattu Myllypuron leipäjonossa Helsingissä.

www.sarahornig.com

Sarjasta Leikattu Perinne

Meeri Koutaniemi

Meeri Koutaniemi (s. 1987) on suomalainen valokuvaaja, joka toivoo, että hänen valokuvansa saisivat katsojan reagoimaan. Hän on viime vuosina kuvannut vapautuneita lapsiorjia Nepalissa, tšetšenialaisia turvapaikanhakijoita, meksikolaisia hiv-positiivisia ja ympärileikattuja afrikkalaistyttöjä. Koutaniemen tavoitteena on vähentää syrjintää, poliittista sortoa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Koutaniemi uskoo, että valokuvien avulla katsoja herkistyy toiselle ihmiselle ja toiselle kulttuurille ja – parhaimmillaan – haluaa myös itse vaikuttaa asioihin.Koutaniemen valokuvia on palkittu usein. Suomen lehtikuvaajat ry:n järjestämässä Vuoden lehtikuvat -kilpailussa Koutaniemi on ollut voittoisa monissa sarjoissa vuosina 2013 ja 2014. Kuvajournalismin Visa pour l’image -festivaalilla Perpignanissa, Ranskassa Koutaniemi voitti 2014 päivälehtisarjan kuvasarjalla kahden maasai-heimoon kuuluvan tytön ympärileikkauksesta. Koutaniemi on sanonut, että hänen valokuvansa eivät kerro kaikkea: ”Valokuva on kysymys”.

Lisätietoja PVF:n artikkelissa Meeri Koutaniemi – Valokuvilla naisten onnellisemman seksuaalisuuden puolesta

  • ALT
    15-vuotias Gladys ja 14-vuotias Beatrice Dapash tulivat Narokin turvataloon ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Silloin turvatalossa ei ollut tilaa, mutta pastorit onnistuivat neuvottelemaan tyttöjen vanhempien kanssa heidän paluustaan kouluun. ”Perheessämme on kahdeksan lasta, joista seitsemän tyttöä. Kolme isosiskoani on ympärileikattu ja naimisissa. He eivät ole onnellisia. Minä ja 14-vuotias pikkusiskoni Beatrice tulimme turvakotiin vuosi sitten, koska siskojemme kohtalo odotti meitä. Tulimme ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin täällä ei ollut tilaa. Pastori meni kyläämme puhumaan isämme kanssa, minkä ansiosta pääsimme takaisin kouluun ja keskustelut leikkauksesta ja avioliitoista keskeytyivät joksikin aikaa. Kuulimme ympärileikkauksen haitoista pyhäkoulussa. Se yllätti meidät. Luulimme, että se on hyvä asia: emme olleet tavanneet tyttöä, jota ei olisi leikattu.” Gladys Dapash, 15 vuotta.
9-vuotias poika, Varsinais-Suomi, 2014, teoksesta Huoli

Tuomas Linna

Huoli
Concern

Miksi 14-vuotias tyttö kantaa käsilaukussaan pistoolia?

Tuomas Linnan Huoli –teos käsittelee suomalaista lastensuojelua. Linna on dokumentoinut esineitä, jotka lapsilta takavarikoitu arviointi- ja vastaanottoyksiköissä, koska ne olisivat voineet aiheuttaa haittaa lapselle. ”Kuvat esineistä ovat neutraalimpia, kuin kuvat ihmisistä. Ne herättävät kysymyksiä näkyvän takaisesta”, Linna kertoo.

Suomessa on 18 000 lasta, jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Arvioiden mukaan jopa puolet kiireellisistä sijoituksista johtuu vanhempien mielenterveyteen, päihteisiin ja väkivaltaan liittyvistä ongelmista. Linna toteuttaa valokuvasarjan yhteistyössä suomalaisten arviointi -ja vastaanottoyksiköiden kanssa.

  • 9-vuotias poika, Varsinais-Suomi, 2014, teoksesta Huoli
Grace & Gary Kruse, Black Forrest, Colorado

David Magnusson

Purity

David Magnusson (s.1983) on ruotsalainen valokuvaaja, joka haluaa työskennellä kuvajournalismin ja valokuvataiteen välimaastossa. Purity-sarjassa Magnusson on valokuvannut ja haastatellut nuoria tyttöjä ja heidän isiään Purity Ball -tapahtuman yhteydessä Yhdysvaltojen Louisianassa, Coloradossa and Arizonassa. Purity Ballissa tytöt lupaavat elää puhdasta elämää Jumalan edessä ja pysyä neitsyinä avioliittoon asti. Vastavuoroisesti isät lupaavat suojella tytärtensä siveyttä ja tukea tytärtä tämän lupauksessa. Toisinaan isät ja tyttäret vaihtavat sormuksia valan merkiksi. Magnussonin kuvaamissa muotokuvissa isä ja tytär on kuvattu asuissa, jotka heillä oli yllään seremonian aikana. Muodoltaan pelkistetty ja perinteinen Purity-sarja on sisällöltään ristiriitainen ja kiusallinenkin yhdistelmä rakkautta ja halua hallita sekä kauneutta ja pelkoa. Magnusson itse kertoo, että hänelle Purity on esimerkki siitä, miten arvomme muotoutuvat sen yhteiskunnan mukaan, jossa kasvamme, ja kuinka tulkitsemme maailmaa omien arvojemme kautta.

Taiteellisen työskentelyn lisäksi Magnusson työskentelee freelancer kuvaajana ja on kuvannut mm. Save the Children, TIME Magazine ja Svenska Dagbladet. Purity-sarja on saanut useita palkintoja. Magnussonin valokuvia ovat julkaisseet TIME Magazine, The Guardian, Los Angeles Times, Huffington Post, Der Spiegel, Stern, La Repubblica, BBC ja The Daily Mail.

  • Grace & Gary Kruse, Black Forrest, Colorado
(2013) Bhopal Second Disaster

Alex Masi

Bhopal Second Disaster

Vuonna 1984 tapahtui kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus, kun yhdysvaltalaisen Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta purkautui Bhopalin kaupungissa Intiassa myrkyllistä kaasua. Puoli miljoonaa ihmistä altistui kaasulle ja eri arvioiden mukaan 3000–20 000 tuhatta ihmistä kuoli sen seurauksiin. Onnettomuuden tapahtuessa yhtiön laitteet olivat erittäin huonosti hoidetut ja turvajärjestelyt laiminlyöty.

Italialainen Alex Masi on valokuvannut vuosina 2009–2011 Bhobalissa, jossa perheet edelleen elävät tapahtuman varjossa. Union Carbiden (nykyään DOW Chemical) myrkyllistä jätettä haudattiin ympäri aluetta ja se saastutti alueen maanalaiset vesivarannot. Saastunut vesi uhkaa alueella 30 000 ihmistä. Myrkyn vaikutukset näkyvät mm. altistuneiden lapsissa, joista monet kärsivät vakavista vammoista ja neurologisia häiriöistä. Alex Masi on dokumentoinut kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneen katastrofin aiheuttamia laajamittaisia vaikutuksia, jotka yhä nykyään – ja tulevaisuudessa – vaikuttavat alueen ympäristöön ja ihmisiin.

Amerikkalainen Dow Chemical osti Union Carbiden vuonna 2001 valtavalla 11,6 miljardin dollarin kauppasummalla. Yhtiö on kieltäytynyt ottamasta vastuuta Bhopalin tilanteesta.

  • Faizan, 14, istuu kotonaan Bhopalissa, vaarallisen lähellä hylättyä Union Carbiden (DOW Chemical) teollisuuskeskusta. Copyright: Alex Masi.
.(AP Photo/Farzana Wahidy)

Farzana Wahidy

Afghan Women

Farzana Wahidy (s. 1984) on afganistanilainen valokuvaaja, joka syntyi Kandaharissa ja muutti kuuden vuoden iässä Kabuliin. Talebanin noustua valtaan 1996 Afganistanin naisten koulutus kiellettiin, mutta teini-ikäinen Wahidy jatkoi maan alla koulunkäyntiä 300 muun tytön kanssa Kolmetoistavuotiaana Wahidy pahoinpideltiin kadulla, koska hän ei käyttänyt burkhaa. Vuonna 2004 Farzana Wahidysta tuli ensimmäinen afganistanilainen naispuolinen valokuvajournalisti, joka työskenteli kansainväliselle kuvatoimistolle Agence-France Presselle (AFP).

Wahidy on valokuvannut afganistanilaisia naisia: ”Aihe on minulle tärkeä, koska olen itse nainen.” Sukupuoli myös mahdollistaa pääsyn naisyhteisöjen sisälle ja osaksi naisten arkielämää. ”Haluan näyttää laajemman kuvan afgaaninaisten elämästä, en ainoastaan sitä, että meillä on ongelmia”, Wahidy kertoo, ”eikä se tarkoita, etteikö meillä olisi paljon ongelmia, mutta haluan näyttää tavallista elämää.”

Wahidyn valokuvia ovat julkaisseet mm. Sunday Times, ABC-TV, Le Monde 2, Gent magazine, CanWest News, Canadian Geographic, Polka Magazine, Le-temps magazine, New Statement, Guardian, Deutsche-Welle, Save the Children. Wahidy kuuluu myös hiljattain perustettuun afganistanilaisten valokuvaajien yhteisöön Afgan Photography Networkiin, joka haluaa näyttää Afganistania afganistanilaisten valokuvaajien kuvaamana.

  • Tämä valokuva on otettu burkan silmät peittävän ristikon läpi vaatekaupan edessä Kabulissa, Afganistanissa 2007. Länsi-Afganistanissa sijaitsevan kaupungin mukaan nimetyt Herati burkat on tehty kiiltävästä kankaasta, jonka väri ei haalistu.
Days of melancholy_8

Tatiana Vinogradova

Days of Melancholy

Muotokuvasarja kertoo seksuaalivähemmistöjen elämästä Venäjällä. Se on kuvallinen kertomus melankoliasta, yksinäisyydestä ja epävarmasta tulevaisuudesta.

Venäjällä suvaitsemattomuus seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2013 venäläisistä 74% oli sitä mieltä, että homoutta ei tulisi hyväksyä yhteiskunnassa. 16% kannatti homoseksuaalien eristämistä yhteiskunnasta, 22 % mielestä heidät pitäisi pakottaa hoitoon ja 5% mielestä homoseksuaalit olisi “likvidoitava”. Kesäkuussa 2013 Venäjän parlamentti hyväksyi homopropaganda-lain, jonka mukaan homoseksuaalisuutta ei saa näyttää alaikäisille. Lain mukaan gay pride -tapahtumien järjestäminen, seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen tai homo- ja heterosuhteiden tasavertaisuudesta puhuminen on laitonta.

Tämä on ajanut LGBT-yhteisöt maan alle ja varjoon. Venäjällä vain 1% seksuaalivähemmistöön kuuluvista uskaltaa elää avoimesti. Sen takia työni sävy on tumma ja melankolinen. Visuaalinen konsepti heijastaa venäläistä todellisuutta, jossa homous ei ole sateenkaaren värittämää elämää. Maassamme sateenkaaren sävyt ovat hyvin sameat.

Halusin ottaa runollisia, intiimejä muotokuvia ilmentääkseni henkilöiden sisäistä kauneutta. Tunnustakaamme hetken ajan toistemme kauneus sen sijaan, että hyökkäisimme erilaisuuksiamme vastaan.

www.tatianavinogradova.com

  • Äidin reaktio oli: ”Tuo on tuollaista murrosiän oireilua, se menee ohi. Et vain ole vielä tavannut ketään mukavaa tyttöä.” Huvittavinta on se, että olin tuolloin 26-vuotias.